Myytävät teokset

Katajakorujen tarina

​

Olipa kerran muuan Onnenkettu taikakäpälineen. Olipa kerran myös kaunis kataja; viisas, luja puu. Aikansa se oli paikoillaan kasvanut ja ihmisen tieltä lopulta kaadettu. Kuitenkin kunnioittaen säilöön saateltu, kesän sateilta ja talven tuiskeilta turvaan laitettu. 

Se oli vuosien aikana jo hyvinkin kuivunut, kesytetty ja leppynytkin, mutta ei se suinkaan voimaton ollut. Vailla tarkoitusta se lepäili ja lautaseiniin itsekseen nojaili.

Sattuipa onnenpotkun lailla eteen Onnenketun tuo toimeton puu. Suostui käsiteltäväksi, pääsi päivänvaloon vuosien jälkeen. Sileinä, tuoksuvina viipaleina ketun luoviin käpäliin. Kettu hellästi hioi puun kaunista kaarnaa. Ihaili vuosirenkaita ja varsinkin puun huumaavaa tuoksua ja näki heti arvoisensa käyttötarkoituksen. Lujiksi amuleteiksi, kauniiksi koruiksi, muistoiksi ja lahjoiksi ihmissydänten päälle elämän mittaiselle matkalle mukana kulkemaan.
 
Kuvat kirkkaina mielessään siirtyi Onnenkettu pöytänsä ääreen, sytytti viereensä kelmeän valon, laittoi musiikin soimaan ja tarttui sydän luovuuden ilosta väristen siveltimeen ja alkoi hymyillen maalata.